Kestävyyttä suunnitteluun – tiloja elämäksi ja toiseksikin

Hyvin suunniteltu tila taipuu moneksi ja siitä on iloa monelle käyttäjälle ja monelle käyttäjäsukupolvelle. Harmillista on kuitenkin huomata kuinka viime vuosikymmeninä rakennetun rakennuskannan ja tilojen elinikä on lyhentynyt. Rakentamisessa ja suunnittelussa on siirrytty sarjatuotannon ja kustannustehokkuuden aikaan. Nopeus on valttia ja kustannussäästö tapahtuu usein jonkun muun arvon, kuten kestävyyden, kustannuksella. Mihin haudattiin tai kadotettiin yksityiskohtainen ja kestävä rakentaminen? Yli sadan vuoden ikäiset rakennukset joutuvat väistymään tai ne saavat katsoa vierestä, kun uusia rakennuksia nousee naapuriin ja katoaa yhtä nopeasti. Miksi kestävyysarvoja ei ole omaksuttu kokonaisvaltaisesti rakentamiskulttuuriin? Useiden muiden tuotantoprosessien kohdalla on jo siirrytty elinkaariajatteluun. Vastuullinen tuottaja ja kuluttaja kiinnittääkin huomiota tuotteen raaka-aineisiin ja tuotteen uusiokäyttöön sekä loppusijoitukseen ja kaikkeen siltä väliltä. Samaa elinkaariajattelumallia tulisi tuoda rakentamiseen ja tilasuunnitteluun. Tilat voidaan huolellisella suunnittelulla luoda siten, että ne soveltuvat monenlaiseen käyttötarkoitukseen ja monenlaisille käyttäjille. Näin pidennetään tilojen käyttöikää ja vältytään turhalta purkamiselta ja uudisrakentamiselta, kun tilojen monimuotoisuus tuodaan uudelle tasolle.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – klisee, mutta totta. Kiire pilaa hyvän suunnitelman ja rakentamisen. Samoin myös pelkällä kustannustehokkuudella ratsastaminen on vaarallista, ja niin on myös lyhyentähtäimen suunnittelu. Tiloja suunnitellessa tulisi luopua kapeakatseisuudesta ja suunnata katsetta tulevaisuuteen tämän päivän tarpeet toki huomioiden. Ei pitäisi ajatella vain tilan käyttötarkoitusta sen valmistuttua vaan sen käyttöä pidemmällä tähtäimellä. Millaisia käyttäjiä ja millaisia käyttötarkoituksia tila tulee palvelemaan sen elinkaaren aikana; sen pitkän elinkaaren aikana.  

Kestämättömästä rakentamisesta tulisi luopua kokonaan. Rakentamisen hiilijalanjälki on valtava. Rakentaminen vie tilaa luonnontilaisilta elinympäristöiltä ja kaventaa näin salakavalasti myös biodiversiteettiä. Rakentaminen kuluttaa valtavia määriä luonnonvaroja, joista iso osa on uusiutumattomia ja osa vain hitaasti uusiutuvia. Puu uusiutuu kyllä, mutta vuotuisen kasvutaseen pitäisi pysyä voitollisena kaikilla metsäalueilla. Jos puuta kaadetaan enemmän kuin metsän vuotuinen kasvu, metsävarat hupenevat. Puu siis sitoo hiiltä kasvaessaan ja tuottaa samalla meille elintärkeää happea. Kun puu päätyy huonekaluksi tai vaikkapa seinärakenteeksi, sen hiilensidonta tietenkin loppuu. Siinä oleva hiili vapautuu, kun puu hajoaa (lahoaa) tai kun se esim. poltetaan. Jos kaadamme hiilensitojan, olemme velvollisia huolehtimaan siitä, että sidottu hiili pysyy puussa. Hyvällä suunnittelulla ja vastuullisella rakentamisella saadaan aikaan aikaa kestäviä rakenteita ja pitkäikäisiä tiloja.

Maapallolla on vain yksi kallioperä, kivitavaraa ei siis voi louhia loputtomiin. Kaikille halukkaille ei riitä graniittia tasoihin eikä marmoria lattiaan (tosin synteettinen muovijohdannainen on vielä astetta huonompi valinta). Moni ei ehkä tule miettineeksi, että maapallo on suljettu systeemi. Tänne ei tule lisää raaka-aineita mistään. Se mitä maapallolle saapuu, on säteitä, sekä hyödyllisiä että haitallisia. Samoin se mitä täältä poistuu, on säteilyä, lähinnä lämpösäteilyä – tosin tämän poistumista on vaikeutettu ihmisten toimesta, lisääntyneillä alailmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksilla, kuten kaikki tiedämme. Eli karkeasti kärjistettynä, pyöritämme täällä pallolla samoja aineksia eri muodoissa. Ja tarkasti ajatellen olemme itsekin noita aineksia ja palaamme lopulta kiertoon mekin. Tässä kohdin korostuu kestävän rakentamisen ja suunnittelun merkitys. Vähiä luonnonvaroja (raaka-aineita) ei tule haaskata huonoon rakentamiseen, joka tulee tiensä päähän ennen aikojaan. Myös materiaalien kierrättäminen sekä uusiokäyttö on välittämötöntä, ei vaihtoehto. Toisen hukka voi olla ja usein onkin toisen aarre.

Kopion tekeminen on helppoa ja usein halpaa verrattuna uniikkiin. Kopion tekeminen ei kuitenkaan jalosta maailmaa eikä tee muutosta. Minun on vaikea ymmärtää tätä luovuuden puutetta rakentamisessa ja suunnittelussa, vaikka tiedänkin että sarjatuotanto on kustannustehokasta. Kustannustehokkuus on vaarallista, jos siitä tehdään itseisarvo muiden arvojen, kuten esteettisten ja ympäristöarvojen sekä kulttuurillisten tai sosiaalisten arvojen kustannuksella. Mihin katosi kulttuurille ominainen rakentaminen ja sitä edesauttava ja aikaansaava suunnittelu? Mihin katosivat muut määreet paitsi tehokkuus ja halpuus rakentamisesta. Kaipaan persoonallisuutta omaleimaisuutta ja esteettisyyttä rakentamiseen ja suunnitteluun – niin suuriin projekteihin kuin pieniin yhden ihmisen kokoisiin projekteihin ja ratkaisuihin. Rakentamisessa ja remontoinnissa tulisi unohtaa nopeasti nousevat ja yhtä nopeasti haihtuvat muotivillitykset. Sen sijaan tulisi keskittyä muutoksen tarvelähtöiseen tekemiseen siten että muutos (rakennus, remontti, kunnostus…) kestää myös esteettisen tarkastelun ja sopii muuhun kontekstiin nyt ja tulevaisuudessa – menneisyyttä kunnioittaen.

Teksti

Virpi K. Karjalainen Suunnittelija FM HTM CEO / Oleksia Design